Viimeinen päivä kesälomaa. Nostan jalat ylös ja tunnen uppoutuvani vihreään ruohopeitteeseen. Silitän käsilläni nurmea ja ruohikon vihreä väri tarttuu käsiini ja vaatteisiini. Aurinko paistaa lämpimästi ja värittää ylläni häämöttävän puun oksat kultaisiksi. Voi kun voisin pysäyttää ajan ja jäädä tähän hetkeen. Mutta huomenna alkavat työt ja kesäloma on osaltani muisto vain.
Pitäisi mennä kotiin ja siivota ja järjestää tavarat heittäen kesän muistot kaapin ylähyllylle, kaivaa arkivaatteet ja lämpökerrokset niiden tilalle. Vielä hetken nautittuani päivän leppoisasta tunnelmasta nousen ja suuntaan asunnolleni. Loppupäivä menee työntouhussa ja kesän perään haikaillessa, vaikka ulkona onkin vielä lämmin kesäpäivä.
Työt alkavat kiireisenä, tuntuu kuin kotiin päästessäni kakki energia olisi imetty minusta pois ja päivien päätteeksi kaadun vain kotisohvalleni rättiväsyneenä. Viikonloput kuluvat tuttavia tapaillessa ja kesän kuulumisia tai muistoja vaihdellessa. Päivät ja viikot tuntuvat vilisevän ohi kiihtyvää vauhtia ja ne sulautuvat suureksi harmaaksi massaksi joka tukkii tieni takasin kesän muistoihin.
On kulunut jo kolme viikkoa töiden alkamisesta ja vihdoinkin saan ammennettua jostakin energiaa ja lähden töiden jälkeen lenkille. Kävelen ohi viereisen puiston ja hetken mielijohteesta päätän käväistä kesäisellä loikoilu paikallani. Kävellessäni puitten keskellä, kuinka dramaattisesti paikka on muuttunut. Syksy tuntuu imeneen kaiken värin pois rentoutumispaikastani ja aukea on peittynyt harmauden verhoon. Kesän kultaloiste on muisto vain syksyisen harmauden keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti